
Koronapandemian aikana on käynnistynyt niin sanottu Great Resignation, ympäri maailmaa vaikuttanut irtisanoutumis- ja työpaikanvaihtoaalto. Jatkuva uusien työntekijöiden rekryäminen on organisaatioille raskasta ja resursseja vievää, joten tämä ilmiö on nostanut työntekijöiden hyvinvoinnin yhä vahvemmin esille. Samaan aikaan vastuullinen liiketoiminta ja sillä saavutettavat kilpailuedut ovat kaikkien huulilla. Vastuullisen toiminnan myötä organisaatiot voivat ennakoida regulaation muutoksia, käyttää resursseja tehokkaammin, kasvattaa resilienssiään tulevaisuuden haasteiden varalta ja houkutella uusia huippuosaajia rekrymarkkinoilta.
Mutta ovatko organisaatiot osanneet yhdistää nämä kaksi asiaa ja pohtineet, miten toiminnan vastuullisuuden edistäminen voi myötävaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin ja työtyytyväisyyteen?
Tutkittu juttu: vastuullisessa organisaatiossa työskenteleminen tukee mielenterveyttä
Tutkimusyritys LifeWorks Research Group julkaisi elokuussa 2021 tutkimuksen siitä, miten organisaation toiminta vaikuttaa työntekijöiden mielentilaan.[1] Tutkimuksen kanadalaisessa versiossa pyydettiin noin 3 000 henkeä arvioimaan työnantajansa vastuullisuutta ja seuraamaan henkistä hyvinvointiaan. Yli 75 prosenttia tutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että heille on tärkeää työskennellä työnantajalle, joka toimii ihmisten ja ympäristön kannalta vastuullisesti. Samaan aikaan vain hieman yli kaksi kolmasosaa vastaajista koki, että heidän nykyinen työnantajansa toimii vastuullisesti. Kuromalla tämän eron kiinni työnantajat voivat parantaa työntekijöidensä kokemusta työn merkityksellisyydestä.
Sama tutkimus osoitti myös, että organisaation toiminta voi vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden mielenterveyteen ja tehokkuuteen. Työntekijät, jotka näkivät työnantajansa vastuullisena toimijana, arvioivat mielenterveytensä keskimääräistä paremmaksi. Hyvä mielenterveys johtaa tehokkaampaan työntekoon, ja tämä taas vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen.
Omien arvojen mukainen työ ja työn merkityksellisyys tekevät onnelliseksi
Työntekijä voi tuntea olonsa onnellisemmaksi, mikäli hän kokee, että hänen työnantajansa tekee maailmasta paremman paikan. Joukko UCLA-yliopiston tutkijoita teki vuosikymmen sitten tutkimuksen yritysten ympäristötoimien vaikutuksesta työntekijöihin.[2] Tutkijoiden mukaan vastuullinen toiminta on organisaatioille mahdollisuus saada työntekijät tuntemaan ylpeyttä työnantajastaan ja yhdistää organisaation arvot työntekijöiden omiin arvoihin. Ympäristöystävällisissä yrityksissä työskentelevät työntekijät ovat motivoituneempia ja siten myös tuottavampia.
Tämä ilmiö ulottuu myös yritysmaailman ulkopuolelle; Groningenin yliopiston tutkijat selvittivät vuonna 2021, että vastuulliset toimet ja hyvinvointi korreloivat, etenkin kun vastuulliset teot tehdään tietoisesti.[3]
Onnellisuustavoitteen integrointi vastuullisuustyöhön
Työntekijöiden onnellisuuden edistäminen on siis yksi lukuisista syistä panostaa organisaation vastuullisuuteen. Työnantajan onkin mietittävä, miten luoda yhteys työntekijöiden vastuullisuusarvojen ja yrityksen toimintatapojen välille. Tällöin on syytä huomioida nämä seikat:
1) Vastuullisuustoimet on tuotava työntekijöiden jokapäiväiseen työhön. Tämän voi tehdä integroimalla vastuullisuuden yrityksen strategiaan ja jokapäiväiseen toimintaan.
2) Ei riitä, että vastuullisuutta edistetään ylhäältä päin, vaan vastuullisuusfilosofian on lävistettävä koko organisaatio. Hyvä esimerkki tästä on yritysvastuun edelläkävijä Unilever: yli kolme neljäsosaa Unileverin työntekijöistä kokee, että he voivat antaa panoksensa yrityksen vastuullisuusstrategian toteutumiseen.
3) Vastuullisuuden on oltava avainasemassa organisaation liiketoimintalogiikassa. Työntekijöiden on pystyttävä vastaamaan helposti kysymykseen siitä, miten organisaation toiminta, tuotteet tai palvelut vievät maailmaan parempaan suuntaan.
4) Organisaation on tehtävä vastuullisuustoimia, jotka ovat näkyviä ja merkityksellisiä sen työntekijöille. Mahdolliset toimet riippuvat toimialasta, mutta organisaatio voi esimerkiksi varmistaa, että pääkonttori toimii 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla, tarjota kasvisvaihtoehtoja työpaikkaruokailussa, huomioida ympäristöarvot hankinnoissaan ja parantaa tasa-arvotyötään.
Mitä seuraavaksi?
Vastuullisuus on liiketoimintaetu monessakin mielessä. Maine vastuullisena toimijana houkuttaa uusia työntekijöitä, mutta organisaation on varmistettava, että se huolehtii myös nykyisten työntekijöidensä hyvinvoinnista. Jos organisaatiosta haluaa integroita vastuullisuustyötä liiketoimintaan ja tukea sitä kautta työntekijöiden tyytyväisyyttä, me Third Rockilla autamme mieluusti.
Voit esimerkiksi varata pk-yrityksille suunnatun ilmastosparrauksen tai ottaa meihin yhteyttä, niin katsotaan millaista yhteistyötä voimme tehdä.
Laura Väyrynen, vastuullisuusasiantuntija, Third Rock Finland Oy
Lisää tietoa:
https://ssir.org/articles/entry/engaging_employees_to_create_a_sustainable_business#
https://www.wired.com/story/great-resignation-perks-tech/
https://www.corporateknights.com/health-and-lifestyle/does-working-for-a-sustainable-company-make-you-happier/
https://logosatwork.com/sustainable-workplace-happier-employees/
https://www.rug.nl/gmw/news/sustainable-behavior-makes-people-happy?lang=en