Ilmastotyö on tänä päivänä yksi yritysvastuun tärkeimmistä kulmakivistä. Kädenlämpöiset, laveat lupaukset päästöjen vähentämisestä tai heppoiset tavoitteet eivät enää riitä.
Sidosryhmät, kuten työntekijät, sijoittajat, asiakkaat ja yhteistyökumppanit, odottavat ilmastolupauksilta uskottavuutta ja konkretiaa. Yksi tapa lisätä uskottavuutta on asettaa tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet.
Yritykset asettavat tieteeseen perustuvia tavoitteita osoittaakseen, että niiden päästövähennykset etenevät ilmastotieteen mukaisesti ja ilmastyö on systemaattista. Tavoitteiden taustalle haetaan vahvistusta ulkoisilta aloitteilta kuten SBTi:ltä (Science-Based Target Initative).
Mitä tarkoittavat ”tieteeseen perustuvat tavoitteet”?
Tieteeseen perustuvan ilmastotavoitteen voi tiivistää tarkoittavan sitä, että päästövähennykset ovat linjassa sellaisen päästövähennystahdin kanssa, joka pitäisi ilmaston lämpenemisen alle 1,5 celsiusasteessa.
Päästövähennystahdit pohjautuvat ilmastotutkijoiden skenaarioihin siitä, miten päästöjä tulisi vähentää maailmanlaajuisesti, ja yksinkertaistettuna tämä perusta voidaan tuoda myös yritystasolle. Esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen mukaan päästöjä tulisi vähentää 42 prosenttia ennen vuotta 2030, jotta lämpeneminen hidastuisi.
SBTi on luotu auttamaan yrityksiä sen arvioimisessa ja vahvistamisessa, että niiden asettamat tavoitteet ovat linjassa tämänkaltaisten tieteellisten reunaehtojen kanssa.
SBTi-tavoitteen asettamisprosessi etenee tiivistetysti näin:
- Yritys laskee toiminnastaan aiheutuvat päästöt GHG-protokollan mukaisesti.
- Yritys sitoutuu asettamaan tieteesen perustuvat tavoitteet.
- Päästötietojen pohjalta määritetään tieteeseen perustuvat tavoitteet.
- Tavoitteet lähetetään SBTi:lle validoitaviksi.
- Jos SBTi hyväksyy tavoitteet, yritys viestii etenemisestään niitä kohti.
SBTi on hyvä ohjaava viitekehys, mutta se ei yksin takaa uskottavaa ilmastotyötä
Hyvään prosessiin kuuluu myös selvitys siitä, millaisia päästövähennystoimia yrityksen on mahdollista toteuttaa saavuttaakseen tavoitteet.
SBTi ei kuitenkaan nykyisellään edellytä päästövähennyssuunnitelmaa aloitteeseen sitoutumishetkellä, joten tavoitteiden hyväksyminen ei takaa, että käytännön toimet johtavat todellisiin vähennyksiin.
”Uskottavuus rakentuu perusteellisesta pohjatyöstä, konkreettisista päästövähennystoimista ja säännöllisestä raportoinnista.”
Hätäisesti asetettu SBTi-tavoite voi pahimmillaan osoittautua mahdottomaksi saavuttaa ja kääntyä viherpesun puolelle. SBTi ei siis automaattisesti takaa uskottavaa ilmastotyötä. Uskottavuus rakentuu perusteellisesta pohjatyöstä, konkreettisista päästövähennystoimista ja säännöllisestä raportoinnista. SBTi:n tarjoama validaatio tavoitteille ja näkyvyys voivat olla olennainen osa tätä kokonaisuutta.
Huolellisen taustatyön tekeminen ennen SBTi:hin sitoutumista on olennaista, jotta tiedetään, voidaanko asetetut tavoitteet saavuttaa. Tällä hetkellä SBTi Corporate Net-Zero Standardia määritetään uudelleen, ja tulevaisuudessa päästövähennystiekartat voivat myös olla osa SBTi:n virallista validointiprosessia.
Askeleet tieteeseen perustuvan tavoitteen asettamiseksi
1. Laske hiilijalanjälki
Ilman tietoa siitä, mistä arvoketjun merkittävimmät päästöt syntyvät, ei voi tehdä uskottavia päästövähennyksiä.
2. Selvitä päästövähennystoimet ja laadi päästövähennyssuunnitelma
Kun päästölähteet on tunnistettu, on aika syventyä siihen, millaisia päästövähennystoimia on mahdollistaa toteuttaa ja missä mittakaavassa. Päästöistä tulee arvioida esimerkiksi päästövähennyspotentiaali, mahdolliset kustannukset ja resurssit, liiketoiminnan kehitys ja aikajana sille, milloin päästövähennykset todennäköisesti toteutuvat. Näistä lähtökohdista arvioidaan, millaisia päästövähennyksiä eri päästölähteiden kohdalla voidaan saavuttaa. Tältä pohjalta syntyy päästövähennystiekartta.
3. Perehdy SBTi:n kriteereihin ja mahdollisuuksiinne asettaa tieteeseen perustuvat tavoitteet
Laadittua tiekarttaa vasten arvioidaan, millaiset tavoitteet yritys voi uskottavasti asettaa ja minkä SBTi:n metodin mukaisesti. Kun on tunnistettu, että tavoitteet on mahdollista asettaa SBTi:n kriteerien mukaisesti, voidaan tavoitteet välittää eteenpäin SBTi:lle validointia varten.
4. Raportoi etenemisestä ja päivitä tavoitteita tarvittaessa
Tavoitteet on nyt asetettu, ja seuraavaksi käynnistyy työn tärkein osuus: suunniteltujen päästövähennystoimenpiteiden toteuttaminen ja raportointi tavoitteita kohti etenemisestä. Hyvään prosessiin kuuluu myös toimenpiteiden ja tavoitteiden säännöllinen tarkasteleminen esimerkiksi siitä näkökulmasta, onko niiden kunnianhimon tasoa mahdollista kasvattaa.
Maija-Leena Tapio