Leo Stranius

Toimitusjohtaja
Hallintotieteiden maisteri, ympäristöpolitiikka
LinkedIn

Third Rockin toimitusjohtajana teen kaikkea mahdollista. Autan ja sparraan yritysten vastuullisuustyötä, käyn puhumassa erilaisissa yritysvastuun tilaisuuksissa, osallistun Third Rockin palveluiden kehittämiseen ja projektityöhön sekä hoidan tietysti myös sidosryhmäyhteistyötä, taloushallintoa ja monia henkilöstöasioita. 

Vuosien varrella olen tukenut ja auttanut satoja yrityksiä ja organisaatioita vastuullisuustyössä. Olen vahvimmillani vaikeissa ja vaativissa tilanteissa, joissa asiakas kaipaa pikaista näkemystä johonkin kiperään kysymykseen. Erityisesti pystyn auttamaan ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen ja kiertotalouteen liittyvissä kysymyksissä. 

Third Rockissa minua motivoi erityisesti mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä planeetan puolesta yhdessä itseäni fiksumpien ihmisten kanssa. Pidän siitä, että voimme yhdessä kehittää uusia toimintatapoja ja edistää ihmisten hyvinvointia kokeilevalla ja ennakkoluulottomalla otteella.  

Olen työskennellyt aiemmin muun muassa Kansalaisareenan, Luontoliiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana. Myös kansalaisyhteiskunta, vapaaehtoistoiminta ja järjestötyö ovat siis lähellä sydäntäni. 

Ympäristöpolitiikan lisäksi olen opiskellut Tampereen yliopistossa hallintotieteitä, sosiologiaa ja filosofiaa sekä suorittanut johtamistaidon erikoisammattitutkinnon. Minulla on myös tietotekniikan ammattitutkinto, ja olen työskennellyt pitkään kansainvälisessä tietoliikennealan yrityksessä ympäristöpäällikkönä.

Third Rock -työni lisäksi kirjoitan kirjoja, treenaan triatlonia, pyöräilen kesät talvet ja olen minimalisti sekä mukana monessa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Kotonani Helsingin Käpylässä asuvat minun lisäkseni puoliso ja vuonna 2011 ja 2014 syntyneet lapset.

Haluatko sparrailla Leon kanssa?

Varaa maksuton 30 minuutin keskusteluhetki ja vaihdetaan ajatuksia!

Sovi sparraushetki