Matkustin keväällä Kuopiosta Berliiniin ja sieltä takaisin maita pitkin.
Kyselin ennen reissua kollegoilta heidän kokemuksistaan ja vertailin hieman matkapituuksia. Arvioin karkeasti, että lentäminen Helsingistä Berliiniin ja takaisin aiheuttaisi yli 1 000 CO2ekg kasvihuonekaasupäästöjä. (On syytä huomata, että lentoyhtiöiden päästölaskurit eivät ota huomioon esimerkiksi säteilypakotekerrointa eli sitä, että korkeammalla ilmakehässä päästetyt päästöt vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen enemmän kuin täällä maan kamaralla aiheutetut päästöt.) Matkani maita pitkin edestakaisin taas tuottaisi noin 170 CO2ekg päästöjä. Mieleni ja jalanjälkeni kevenivät siis välittömästi satojen kilojen verran, ja olo oli kevyt ja innostunut matkaan lähtiessäni.
Kävelin lauantaina kello 5.15 Kuopion juna-asemalle. Aamuissa on jotain maagista, hiljaista ja kaunista, kun päivän seikkailut ovat vielä edessä ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Tänä nimenomaisena aamuna hyppäsin raidekyytiin ja lähdin kohti Helsinkiä. Juna oli melko tyhjä, ja suurin osa matkaajista nukkui. Minäkin päätin osallistua tähän yhteiseen lepohetkeen.
Saavuin Helsinkiin kello 9.20, ja laivani Tallinnaan oli lähdössä vasta puoli kahdelta iltapäivällä. Minulla oli siis muutama tunti aikaa. Olin sopinut tapaavani ystäväni ja hänen pienokaisensa, joista toista en vielä ollut edes nähnyt. Ystäväni oli järjestänyt meille kotiinsa herkullisen brunssin, ja minä sain levätä, nauraa ja kerätä voimia rakkaassa seurassa. Tämä oli luksusta. “Parasta, mitä matkan varrella voi sattua”, ajattelin.
Seuraavaksi edessä oli laivamatka, reissun lyhin etappi. Pari tuntia, ja olin Tallinnassa.
Bussi Varsovaan odotti heti terminaalin ulkopuolella. Ehdin vielä käydä ostamassa matkaeväitä, ennen kuin se lähti matkaan.
Bussilla oli kaksi kuljettajaa, jotka vaihtelivat ajovuoroja. Molemmat olivat todella ystävällisiä, ja minulla oli heti kotoisa olo. Seurailin muita matkustajia ja maisemia. Bussissa oli tarjolla vettä, kahviautomaatti, josta sain myös kuumaa vettä pikapuuroon, laitteiden latausvälineet ja wc. Mitä muuta ihminen tarvitsee?
Bussimatka kesti noin 15 tuntia. Saavuimme Varsovan päärautatieasemalle kello 5.30 sunnuntaiaamuna. Kävin pesemässä hampaani viereisessä puistossa auringon noustessa, hain aamukahvin ja -herkun yhdestä aseman monista kahviloista, ja hyppäsin kello 7.30 junaan kohti Berliiniä. Olin täynnä intoa ja tarmoa. Matkan vika etappi!
Pian minulle selvisi, että juna oli korvattu bussilla Puolan ja Saksan rajalta eteenpäin. Se ei kuitenkaan haitannut. istuin matkan viimeisen tunnin bussissa tanskalaisen tutkijan kanssa, joka hänkin priorisoi maitse matkustamista. Oli hauskaa jakaa kokemuksia!
Saavuimme Berliinin päärautatieasemalla kello yhden aikoihin sunnuntai-iltapäivällä. Tutkija jatkoi vielä junalla kohti Hampuria, ja minä matkustin majapaikkaani Berliinin läpi.
Koko matkani ovelta ovelle kesti noin 33 tuntia. Käsitys ajasta tuntui muuttuvan matkan aikana: tunti oli silmänräpäys. Minulla ei ollut kiire minnekään. Ainoa tehtäväni oli matkustaa. Olin liikkeessä mutta läsnä. Silmäni aukenivat kohtaamisille niin ihmisten kuin luonnonkin kanssa, koska ei ollut kiire seuraavaan paikkaan. Erityisen hauskaa oli seurata luonnon muuttumista etelään matkatessa; sain kevään kulun silmieni eteen kuin pikakelauksella.
Vinkki: Nauti matkasta! Ihmettele ja katsele ympärillesi, niin maailma aukeaa!
Fenia Niemitz